Ikäihmisen pettymys

“Kyllä minä olen niin pettynyt.” Näihin viiteen sanaan kilpistyy Jussin tunnelmat Vantaan Myyrmäessä. Sanat tulevat hiljaa ja ääni on jo vaimea, pettynyt. 90 vuotta elämää nähnyttä senioria ei hymyilytä.

Jussi ja Liisa ovat asuneet Myyrmäessä kymmeniä vuosia, samassa 70-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Koti on tärkeä ja lähellä asuvat naapurit ja poika auttavat. Nyt ollaan kuitenkin tultu siihen tilanteeseen, että jalka ei enää kanna ja kävely on vaikeutunut; rollaattori on ainoa keino liikkua. Kaikki olisi hyvin, mutta omaan rappuun pääsee vain muutaman portaan kautta ja rollaattori ei nouse rappusia, se tarvitsee luiskan.

Jussi ja Liisa yrittivät saada apua Vantaan kaupungilta, jos sieltä saisi kulkuluiskan avuksi. No, ei saanut. Pitäisi kuulemma olla vaikeasti vammautunut. Se, että ei enää iän vuoksi kykene kävelemään ilman rollaattoria, ei siis ole kaupungin mielestä vaikea vamma. Sotainvaliideiltakin on yritetty hakea apua, Liisakin kun auttoi sotavuosina pikkulottana; loukkasi niissä hommissa kätensäkin niin, että vamma on edelleen vaikea. Sotainvaliidit vastasivat, että ei kuulu Liisa heidän autettavakseen, pikkulottia kun ei ole kirjattu mihinkään.

Taloyhtiömme tuli avuksi ja päätti asentaa kaikkiin rappuihin kulkuluiskat niin, että jokainen pääsisi rollaattorin, lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa omalta pihalta rappuunsa ja sitä kautta kotiinsa. Ara myöntää esteettömyysavustusta ja sitä ollaan nyt hakemassa. Kulkuluiskaa ei saa kuitenkaan asentaa, ennen kuin Ara on käsitellyt hakemuksen ja jonot ovat kuulemma pitkät. Toivottavasti aika ei ole liian pitkä Jussille ja Liisalle.

En voi ymmärtää, miksi meidän ikäihmiset jätetään tässä kohtaa täysin yksin kaupungin taholta. Ei luulisi olevan vaikeaa laittaa vaikka väliaikaista luiskaa ihmisille, jotka ovat ikänsä maksaneet veroja kuntaamme ja vielä kantaneet kortensa kekoon sota-aikana isänmaamme hyväksi. Heillä on kyllä kymmenet lääkärinlausunnot liikuntakyvyn heikkoudesta ja ainoa mitä he haluaisivat, olisi päästä jokapäiväiselle pienelle lenkille omalle pihalle ja lähiympäristöön rupattelemaan naapureiden kanssa, niin kuin joka päivä on ollut tapana. Sen sijaan heidän asioitaan hoitava poikansa laitetaan juoksemaan luukulta toiselle ja kuulemaan, että ei onnistu.

Jussin sanoihin yhtyen, ”kyllä minä olen niin pettynyt.” Tähän on tultava muutos.

Jussin ja Liisan lapset ovat antaneet luvan kirjoitukseen.

Johanna Lätti, naapuri, As Oy:n puheenjohtaja ja kunnallisvaaliehdokas Myyrmäestä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s